INFO OPAS tuulivoimala

INFO OPAS tuulivoimala

INFO OPAS tuulivoimala

Asennus- ja muut ohjeet

Tuuligeneraattorin sijoituspaikka?
Paikan valinnalle on olemassa kaksi pääkriteeriä:
  1. Riittävän suuri keskimääräinen tuulennopeus: Suomessa tuulen määrät kasvavat selkeästi syksyn ja alkutalven aikana. Kun sisämaassa tuulen keskinopeudet ovat kesäaikana 3-4 m/s, niin syksyllä vastaavat lukemat ovat 4-5 m/s. On muistettava, että tuulesta saatavan energian määrä kasvaa tuulen nopeuden kolmannessa potenssissa eli...kun tuulen nopeus kaksinkertaistuu, niin siitä saatava energian määrä kasvaa 8-kertaiseksi!
  2. Sijoituspaikan pyörteettömyys. Pyörteet aiheuttavat tuoton vähenemistä ja lyhentävät generaattorin elinikää oleellisesti.
 
Ota myös huomioon, että kaikki esteet (rakennukset, puut yms.) aiheuttavat häiriöitä, joten kannattaa noudattaa seuraavia perussääntöjä:
  • Tuuligeneraattorin ollessa lähellä estettä, on generaattorin maston oltava vähintään kaksinkertainen esteeseen nähden.
  • Maston on oltava 7 metriä korkeampi kuin korkein este 150 metrin säteellä.
  • Maston suositeltava minimikorkeus on 4 metriä, mutta mielellään yli 12 m. Masto on aina oltava rakenteeltaan niin tukeva, että generaattoriin ei kohdistu värinää. Yleensä tämä tukeva rakenne aikaansaadaan sopivalla harustustavalla.
  • Masto on aina harustettava kunnolla. Laitteille annettava takuu ei ole voimassa, mikäli harustusta ei suoriteta laitevalmistajan ohjeiden mukaan.
HUOM! Tuuligeneraattori on aina sijoitettava niin korkealle, että sen pyörivään roottoriosaan ei ole mahdollista koskea missään tilanteessa käsin tai muillakaan kehon osilla.
Jos tuulivoimala ei tuota tarpeeksi sähköä, niin ongelmana on 99% todennäköisyydellä väärä sijoituspaikka.
TUOTTO
Tuulivoimala vaatii tasaista ja suht. kovaa tuulta toimiakseen. Heikossa tuulessa tuulivoimala ei tuota juuri mitään. Alla näet 500W mallin tuottotaulukko
RAKENNUSLUPA
Pienelle mökkivoimalalle riittää useassa kunnassa pelkkä naapureiden kuuleminen/lupa. Jossain kunnissa vaaditaan toimenpidelupaa, ja jossain jopa rakennuslupaa. Kysy tarkempia ohjeita oman kunnan rakennustarkastajalta.
 
KAAPELIN PAKSUUS:
Lasket helposti tarvittavan kaapelin paksuus seuraavalla kaavalla:
Poikkipinta-ala (mm2) = L x I /16
L= kaapelin pituus
I = virta
 
KÄYTTÖOHJEET
Tuulivoimalan mukana toimitetaan suomenkielinen yleisohje.
 
CE-HYVÄKSYNTÄ
Euroopan unioni sekä Suomen viranomaiset vaativat että kaikki tuulivoimalat ja lataussäätimet jotka myydään ja käytetään EU.n alueella ovat CE merkittyjä.  TUULIWOIMA tuulivoimalat ja generaattorit ja latausäätimet täyttävät kaikki vaadittavat direktiivit ja ovat oikein asennettuna ja käytettynä turvallisia tuotteita.
 
TYHJÄKÄYNTIKULUTUS
Tuulivoimala lataussäätimet kuluttaa aina hieman tyhjäkäynti virtaa. Virrankulutus on riippuvainen kyseisestä lataussäätimestä ja kaapeleiden pituudesta.
 
VAIHTOVIRTA JA TASAVIRTA
Tuulivoimala tuottaa yleensä kolmevaihesta vaihtovirtaa (kolme johtoa lähtee tuulivoimalasta)
Latassäädin/vaihtomuunnin muuttaa vaihtovirran (AC) tasavirraksi (DC)
- Vaihtovirta = esim. kodin sähköverkossa on 230 Volttista vaihtovirtaa
- Tasavirta = esim. auton/veneen akussa on 12 volttista tasavirtaa (+ ja -). Kuorma-autossa on yleensä 24 volttista tasavirtaa (+ ja -)
 
  • Tyypillinen kesämökin aurinkopaneelijärjestelmä on 12 volttinen tasavirta järjestelmä.
  • Kolmivaiheisen vaihtovirta tuulivoimalan ja lataussäätimen välissä on 3 kpl johtoa. Siis yksi johto per vaihe. Näillä johdoilla ei ole kytketäjärjestystä.
  • Tasavirta järjestelmissä on aina erotettava plus + (punainen) ja miinus - (musta). Esim. LED ja energiasäästölamput eivät syty mikäli + ja - on kytketty väärin.
 
Ampeeri  (A) on yksikkö  sähkövirralle.
Ampeeritunti  (Ah) on sähkövaraus, jonka 1 ampeerin sähkövirta  kuljettaa yhden tunnin aikana.
Watti (W) on tehon yksikkö.
Voltti ( V) on  jännitteen  yksikkö. Aurikosähköjärjestelmissä tyypillisesti 12 tai 24 volttia. Verkkosähkö kotona on n. 230 volttia.
Ampeeri = W jaettuna V, eli 100W/12 volt on 8,33 Ampeeria
 
KESÄMÖKIN SÄHKÖNTARVE
Laske kesämökin sähköntarve oheisella taulukolla. Lataa exel talukko tästä


SÄHKÖTYÖT
Aurinko- ja tuulivoimala 12 ja 24 volttisia sähkötöitä saat itse tehdä jos olet täysin varma siitä että asennat laitteet  ja kytket sähköt oikein. Oikosulut voi  aiheuttaa tulipaloja ja vaaratilanteita, ja vakuutusyhtiöiden korvaushalukkuus nihkeä mikäli  todetaan asennusvirhettä.

LINKKEJÄ:
Tee se itse sähkötyöopas

http://www.tuulivoimayhdistys.fi/filebank/759-Joka_miehen_opas_motiva.pdf
http://www.tuulivoimayhdistys.fi/tietoa-tuulivoimasta/pientuulivoima
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimitusehdot
———————————————————————————————————————— Toimituskulut

Verkkomaksut Maksu tapahtuu asiakkaan verkkopankkin avulla tai vaihtoehtoiseti ennakkolaskulla. Tuote maksetaan verkkomaksulla heti, ja ennakkolaskulla viimeistään 3 päivän päästä. Käsittelyjärjestelmämme veloittaa automaattisesti 2,-/verkkomaksutapahtuma. Ennakkomaksu on ilmainen. Postitus, pakkaus- ja käsittelykulut vaihtelee tilauksen painon ja koon mukaan

Ulkomaan toimitusten kuluja pyydämme tiedustelemaan sähköpostilla asiakaspalvelustamme. Kulut riippuvat suuresti toimitettavien tuotteiden koosta ja painosta ja ne vaihtelevat maittain. Minimitoimitus on 10 euroa (+ toimituskulut).

Tuotteiden toimittaminen

Postitamme tilatut tuotteet n. 2-14 arkipäivän sisällä maksun saapumisesta. Kaikki verkkokaupassa myynnissä olevat tuotteet ovat varastossa ja heti toimitettavissa ellei erikseen ole muuta mainittu tai asiakkaan kanssa erikseen sovittu. Varaamme kuitenkin oikeuden toimittaa tilatut tuotteet jälkitoimituksena, mikäli tuotteiden saatavuustiedot eivät ole verkkokaupassa olleet ajan tasalla. Tällaisessa tapauksessa ilmoitamme asiakkaalle viipymättä viivästyksestä. Mikäli meistä riippumattomista syistä jokin malli on kokonaan poistunut valikoimista, varaamme oikeuden vaihtaa tilattu tuote toiseen, asiakkaan kanssa yhdessä sopien.

Maksaminen

Asiakkaamme voivat maksaa valitsemallaan maksutavalla (Sampo Pankin, Nordean ja OP:n Aktian, Åab:n verkkopankkinapit, tai ennakkolasku) Mikäli haluat maksaa ennakkolaskulla, valitse maksutavaksi “ennakkolasku” ja maksa sähköpostiisi saamasi lasku 3 päivän sisällä. Suorituksesi saavuttua tilillemme toimitamme tilauksesi postiin 2-5 arkipäivän sisällä.

Pyydämme sinua maksamaan ennakkolaskulla tilaamasi tuotteet 3 päivän sisällä. Varaamme ennakkolaskulla tilattuja tuotteita 5 päivän ajan (3 päivän varausaika + pankkipäivät) minkä jälkeen maksamaton tilaus peruuntuu automaattisesti. Ennakkolaskusta emme peri laskutusmaksua.

HUOM! Mikäli tilaat tuotteita ennakkolaskulla, varmista, että annat toimivan sähköpostiosoitteen! Saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen, jossa on tili- ja viitetiedot maksamista varten. Mikäli käytät hotmail-osoitetta, tarkista roskapostilaatikkosi, sillä tilausvahvistukset päätyvät valitettavasti automaattisesti usein sinne.

Turvallisuus

Verkkopankkimaksaminen on turvallista. Käytössämme Checkout™ maksupalvelua. Lue lisää:http://checkout.fi/

PALAUTUSOIKEUS

Kaikilla tuotteilla on Kuluttajansuojalain mukainen 14 vuorokauden palautusoikeus. Palautusoikeus koskee tuotteita, jotka ovat täysin myyntikuntoisia: ehjässä alkuperäispakkauksessaan ja käyttämättömiä. Kaikkien tuotemerkkien, aitoustodistusten, alkuperäisten pakkausmateriaalien ja ohjeiden tulee olla edelleen kiinni tuotteessa tai mukana, jos ne ovat tulleet irrallaan. Palautusoikeus on voimassa 14 vrk tuotteen vastaanottamisesta lisättynä vastaanottopäivällä. Tämän jälkeen tapahtuvia palautuksia emme voi hyväksyä enää.

MITEN TOIMIT, JOS HALUAT PALAUTTAA TUOTTEEN

Pakkaa palautettava tuote huolellisesti ja liitä mukaan kopio saamastasi tilauslähetteestä sekä tilinumerosi. Palauta tilaus Postin maksuttomana asiakaspalautuskirjeenä tai pakettina osoitteeseen: ASIAKASPALAUTUS, Suomenlahden Saaristopalvelut.com Oy, Kanalakuja 8, 06750 Tolkkinen. Voit halutessasi pyytää postista kuittauksen lähetyksestä. Mikäli lähetyksen paino on yli 2kg, tulee se lähettää asiakaspalautuspakettina postikonttorissasi. Huom! Tarkista lähetyksen paino viimeistään postissa, useimmat lähetykset ovat alle 2kg ja niitä ei tule lähettää paketteina. Mikäli palautat kevyen lähetyksen pakettina, joudumme veloittamaan palautussummasta postikulut.

Maksamme palautuspostikulut vain meidän ohjeistamallamme tavalla palautetuista tuotteista! Emme lunasta postiennakkopalautuksia. Tarkastettuamme ja todettuamme tuotteen myyntikunnon palautamme maksamasi summan pankkitilillesi viikon sisällä tuotteen palautumisesta. HUOM! Asiakaspalautuslähetysten käsittely postissa kestää n. 5 työpäivää, eli saamme palautuksesi vasta yleensä n. viikon kuluttua sen lähettämisestä. Varaudu siis siihen, että palautuksen näkyminen tililläsi kestää pankista riippuen vähintään 10 päivää.

HUOMAA että mikäli tilauksesi oikeuttaa postikulualennukseen tai erityisiin toisinaan voimassa oleviin määräalennuksiin, ja haluat palauttaa osan tilaamistasi tuotteista, varaamme oikeuden vähentää palautettavasta summasta alkuperäiset postikulut tai paljousalennukset, mikäli jäljelle jäävän tilauksen loppusumma ei enää yllä näihin paljousalennusrajoihin tai lisätä laskulle postikulut, mikäli tilasit laskulla.

Kuljetusvauriot

Pakkaamme kaikki tilaukset erityisellä huolella. Mikäli pakkaus ja tuotteet sen sisällä ovat kuitenkin Postin kuljetuksessa vaurioituneet, tee vahinkoilmoitus postikonttorissa heti tuotetta vastaanottaessasi yhdessä virkailijan kanssa ja lähetä kopio vahinkoilmoituksesta meille osoitteeseen info@saaristopalvelut.com

Muutokset ja virheet tuotetiedoissa

Emme vastaa mahdollisista virheistä tuotetiedoissa. Tuotteen toiminnot ja tuotetiedot voivat muuttua ilman valmistajan ennakkoilmoitusta. Kaikki tuotetiedot on saatu kyseisten järjestelmien ja laitteiden maahantuojilta tai tukkumyyjiltä.